www.pasimaenranta.fi

PerusSuomalaisena ehdokkaana tarjoan varteenotettavan vaihtoehdon.

 | Etusivu  | Pasi Mäenranta  | Kunnallista  | Kirjoituksia  | Tapahtumia  | Vaaleista  | Anna palautetta  | Pasin blogi  | 

Nuuskaa
Näin selviää asioiden tärkeysjärjestys. Paljon paremmin ei mene kunnalisessa päätäntä touhussakaan. Kansalaisille tärkeät asiat on väännelty niin valmiiksi että siihen ei voi enää muuta kuin antaa eriävän mielipiteen, kun äänestyksen häviää joka tapauksessa. Vaaleja tulee pian, ollaan tarkkana!!
31.01.2009 - siirry kirjoitukseen

Minä äänestin PerusSuomalaista
Kyllä nuuska jupakka on selkeä osoitus hallituksen puuttumisesta tärkeisiin asioihin :) heh heh. pisti muuten hymyilyttämään noin viikko sitten kun hallitus kertoi puolustuspoliittisesta selonteostaan. Ainut leuhkimisen aihe oli \" me olemme käyttäneet tähän aikaa kokonaiset 35 tuntia \" huh huh ja kysymyksessähän oli niinkin vähäpätöinen asia kuin suomen puolustus. Kyllä tuntuu siltä että asioiden tärkeysjärjestys on mennyt todella pahasti sekaisin KEPULLA ja KOKOOMUKSELLA. yrittäkää edes te ja
28.01.2009 - siirry kirjoitukseen

tommi
Hyvä kirjoitus! Tässäkin asiassa käsittämätöntä holhoamisen meininkiä. Ehkä eniten ihmettelen tuota nuuskan täyskieltoa, vaikken itse käytäkään. Nuuska - siis ruotsalainen nuuska - on useiden tutkimusten mukaan terveydelle vähemmän haitallista kuin tupakka. Eikä nuuskaamisessa synny terveyshaittoja muille kuin itselle (vertaa passiiviseen tupakointiin)!Tuomiot on Suomessa muutenkin ihan käsittämättömiä. Raiskaajat ja pedofiilit saa rällästää monesti ilman ehdotonta ja silti kaikki mahdollinen vä
05.01.2009 - siirry kirjoitukseen

Ihmettelijä
Olen kanssasi samaa mieltä siinä, että ei saa uskon varjolla silppoa ihmisiä tai antaa huumeiden käytölle lupia. Myös kulttuuri perinteet täytyy pysyä laillisuuden rajoissa. Silloin jos siihen lähettäisiin, niin aika moni \"seura\" tulee muuttumaan virallisesti uskonnoliseksi tai muuten joksikin sopivaksi kulttuuri perinteitä sopivasti vaalimaksi seuraksi. Suomen laki Suomessa ja sillä siisti.
12.08.2008 - siirry kirjoitukseen

Tutai
Joojoo, opiskellaan opiskellaan...:)Ja Sampsalta terkut takas, elellään täälä molemmat henges mukana!
18.03.2007 - siirry kirjoitukseen

Pasi Mäenranta
Kiitos St3bA! Toivottavasti olet Satakuntalainen, muuten ei äänesi pietarsaaresta saakka Satakunnan rajan yli yllä ;) Moikka Tutai! Kohta selviää kunka sedän käy,muista opiskella reippaassti ja kerro Sampalle myös terveiset.
18.03.2007 - siirry kirjoitukseen

Tutai
Tsemppiä tähän päivään!!! Mä seuraan illalla tarkkana miten sedän käy! :)
18.03.2007 - siirry kirjoitukseen

St3bA
pietarsaaresta ainakin 1 ääni
18.03.2007 - siirry kirjoitukseen

Pasi Mäenranta
Tervehdys Make. Henkilökohtaisesti tuntuu siltä että PerusSuomalaiset ottaa paikan,mutta miltä Puolueelta? Kepulla on vahva kannatus joka varmasti kestää. Kepu ei myöskään rypenyt hölmöissä päätöksissä, esim.kyläkoulujen lakkautus asioissa. SDP ja KOK sekoilivat oikein kunnolla kyläkoulujen lakkautus touhuissa, niin pahasti että epäilen että kumpikin menettää yhden paikan. Kylä/lähikoulut on tärkeitä asioita kansalaisille,niin maalla kuin kaupungissakin asuville. Raumalla kouluskandaali meni lop
12.03.2007 - siirry kirjoitukseen

make
Millaisiksi näet perussuomalaisten mahdollisuudet ottaa yksi paikka Satakunnasta? Vaikeaa se voi olla, koska paikkoja on jaossa vain yhdeksän. Keskusta nappaa valitettavasti ja todennäköisesti niistä kolme, kokoomus toivottavasti vainkaksi, SDP:lle toivon murskatappiota, mutta miten käykään. Vasemmisto pitää yhden paikkansa. Jääkö tilaa pienpuolueille?
12.03.2007 - siirry kirjoitukseen

Morjesta vaan, vanha koulukaveri Vanhastakylästä.
Eipä tule Vanhassakylässä enää käytyä niin usein haluaisi, mukamas sitä aikaa ei tunnu olevan. Yleensä kun Isojoella päin käyn, niin sitä koittaa hoitaa monta paikkaa kerralla ja tietysti kummipoikaa pitää muistaa tavata. Vaalit tosiaan on loppusuoralla, rupeaa olemaan jo vaikutus mahdollisuudet aika vähissä. Oikeastaan ihmiset on jo varmaankin tehneet päätöksen ketä äänestää, jäädään jännäämään "kuis äijän käy."
11.03.2007 - siirry kirjoitukseen

Vanha koulukaveri Vanhastakylästä
Onnea ja myötätuulta vaalitaistelussa toivottelee saman kansakoulun kasvatti!
11.03.2007 - siirry kirjoitukseen

Pasi Mäenranta
Hyvä nim."kodinhoitaja 56". Olette enemmän kuin oikeassa tässä avopalveluiden järjestämisessä. Avuntarvitsijoita on kokoajan enemmän, myös siitä johtuen että -90 luvulla laitospaikkoja vähennettiin mielenterveyspuolella ankaralla kädellä ja potilaat siirtyivät avohoidon piiriin. Mutta resursseja ei lisätty avohoidonpuolella läheskään vastaavati mikä tarve oli, vaan eläköitymisien kautta jätettiinn paikat "taktisesti" täyttämättä. Kumminkin todetaan että irtisanomisia ei ole tapahtunut vaan on jo
02.03.2007 - siirry kirjoitukseen

"kodinhoitaja 56 v"
Kiinnostaako vanhusten,vammaisten ja lapsiperheiden avopalvelut.Ovat monessa kunnassa huonolla tolalla.Ns,lamavuosien jälkeen henkilökuntaa (kodin- ja lähihoitajia)ei ole lisätty tarvetta vastaavasti,vaikka apua tarvitsevien määrä on lisääntynyt.
01.03.2007 - siirry kirjoitukseen

Pasi Mäenranta
Niinpä, toivoisin silti että olisimme väärässä, mutta jo kovan liikeenteen takia se on enemmän kuin toden näköistä. Taitaa siinä ajokeskittyminen olla vähissä kun lähtee kiireellä kohti Poria, kelissä kuin kelissä ja joko itse loukkaantuneena ratissa tai kyyditen potilasta. Viimeksi tapahtunut ambulanssi skandaali, ei ainakaan vahvista sitä uskoa että tilattu ambulanssi tulee lupauksista huolimatta. Mikä taas johtaa siihen, että oman auton rattiin hypätään hanakammin. Tässä säästöjen hakemisessa
22.02.2007 - siirry kirjoitukseen

kyllä moni vielä
Kyllä moni vielä menehtyy Rauma-Pori välillä viisaiden päättäjin takia.
21.02.2007 - siirry kirjoitukseen

Pasi Mäenranta
Kyllä se pitää paikkansa että turvaväli pitää punaisena loistavan perän riittävän kaukana oman auton etupuskurista. Siinä vain on se huono puoli että se kerää pitkät jonot, mikä etenee jatkuvasti kasvavalla haitariliikkeellä. Esson pullakahvit tekisi kyllä terää aina välillä, etenkin sille joka ajaa siellä keulalla "johtoautona". Olisikin näppärää käyttää näitä digitaalisia näyttötauluja ilmoittamaan jonontekijälle kaffepaussista "essolla" ja sillä aikaa jono pääsisi purkautumaan. ;)
12.02.2007 - siirry kirjoitukseen

porinpoika71
Jos pidät lain vaatiman turvavälin niin ei se edessäolevan auton perä tule punaisena loistaen niin lähelle...Ei muuta kun essolle munkkikaffeelle ja vartin päästä matkaa jatkamaan. Sillä nämä selviää
10.02.2007 - siirry kirjoitukseen

joojoo
on sinulla kamala kirjallinen ulosanti väsyttäväälukea tuollaista
01.02.2007 - siirry kirjoitukseen


Pasin blogi



» Siirry etusivulle
» Näytä kirjoitukset
» Näytä kommentit
» Lisää kirjoitus



» Etsi blogista



www.perussuomalaiset.fi



Tämä sivu on ladattu
24,917
kertaa 1.1.2007 jälkeen.
PerusSuomalainen vaihtoehto Rauman ja Satakunnan edunvalvontaan.  © 2007-2008 Pasi Mäenranta