www.pasimaenranta.fi

PerusSuomalaisena ehdokkaana tarjoan varteenotettavan vaihtoehdon.

 | Etusivu  | Pasi Mäenranta  | Kunnallista  | Kirjoituksia  | Tapahtumia  | Vaaleista  | Anna palautetta  | Pasin blogi  | 
Jotain mietittävää
- 18.04.2010 - kirjoitus: 81

On ollut aika pitkä tauko edellisestä kirjoituksesta (taas).
Eikä siksi että asiaa ei olisi tai kommentoitavaa löytyisi.
Jotenkin Suomen hallituksen asioiden kommentointi tai vaalirahakeskustelu tuntuu itsensä toistamiselta. Nämä asiathan eivät ole uusia, katso vaikka vanhempia blogijuttujani. Sieltä löytyy vaalirahasekoilut Kepun ja Demarin osalta ja jäin odottamaan Kok. paljastuksia. No nythän niitäkin riittää.

Ei ole istuva hallitus saanut suuria aikaan koko hallituskaudella, enemmänkin on jääty junnaamaan paljastusten suohon aina vain upottavammin ja sitä on koko valtapuoluejärjestelmä saanut selitellä.

Jännittävää seurata sulkeutuuko ympyrä Pääministeri Vanhasen uralla, eli ei yhtäkään täyttä kautta. Pääministeri Vanhasen ura alkoi Jäätteenmäen jouduttua eromaan 2003 ja Vanhasen pääministerin taival loppunee kesken kautta 2010?

Raumallakin kuplii pinnan alla jotain, lehdissä on ollut juttuja rakennuslupien takkuamisesta, Sataman tutkinnasta ja Pitkäjärvenkallion louhinnasta. Viimeksi mainitussa kaupunki joutui myös korvaamaan oikeudenkäyntikuluja valittajille.
Ymp.lautakunta oli toiminut virheellisesti 14.01.2008 hyväksyessään ja myöntäessään ympäristöluvan, vaikka siinä oli puutteita. Pitää muistaa se tärkeä seikka että, asian esittelijän (asiantuntijana) kuuluu huomata hakemuksen puutteet sekä virheet ja lautakunnan jäsenien täytyy lukea aina koko aineisto jotta pystyy tekemään päätöksen ….oman päätöksen.

(Rakennusluvissa onkin tarkempi syyni, et saa rakennuslupaa jos pilkku on väärässä paikassa... vai oliko sittenkin tontti väärässä ilmansuunnassa.)

Rauma on virkamiesvetoinen kaupunki ja toimiakseen niin, asioita pitää keskittää joihinkin tärkeisiin hallintokuntiin niin paljon, että millään ei pysty asioita sisäistämään sillä tahdilla kun nuija heiluu. Tämä on totuus.
Vilkaiskaahan eri hallintokuntien esityslistoja liitteineen, (Tekla, Ymla, KH,) kokeile valitsemalla yksi hallintokunta ja tee omia päätöksiä luettuasi niitä. Monesti kokouspöydällä saattaa olla lähes samankokoinen pinkka papereita ja niiden lukemiseen ei ole kun n. vartti.

Lukekaahan sivultani KUNNALLISTA osiotani, sinne ilmestyy aloitteita ja puheita.



Lisää kommentti | Näytä kommentit 0




Pasin blogi



» Siirry etusivulle
» Näytä kirjoitukset
» Näytä kommentit
» Lisää kirjoitus



» Etsi blogista



www.perussuomalaiset.fi



Tämä sivu on ladattu
24,916
kertaa 1.1.2007 jälkeen.
PerusSuomalainen vaihtoehto Rauman ja Satakunnan edunvalvontaan.  © 2007-2008 Pasi Mäenranta